Ulkonäkö on kaltaiselleni astrologian aloittelijalle erityisen houkutteleva tutkimuskohde, koska sitä voi tarkastella helposti ja melko objektiivisesti. Nousumerkin kerrotaan vaikuttavan ulkonäköön eniten, mutta sen lisäksi siihen vaikuttavat ainakin aurinkomerkki, askendentin aspektit sekä aivan sen läheisyydessä sijaitsevat planeetat. Olen lisäksi kuullut, että mikäli askendentti sijaitsee merkin loppupuolella, alkaa ulkonäössä olla havaittavissa jo seuraavan merkin ominaisuuksia. Juhani Nummelan Astrologian Käsikirjassa stelliumin taas kerrotaan tuovan ihmiseen oinasmaisia piirteitä.
Taidan väsätä tänne listauksen kunkin merkin tyypillisistä ulkonäköpiirteistä, mutta ensin lähden hiukan pohtimaan astrologian paikkansapitävyyttä oman ulkonäköni kohdalla. Olen siis nousuvaaka ja aurinkoleijona, askendentin lähellä ei ole mitään tärkeäksi kokemiani taivaankappaleita, mutta askendenttini taitaa osua sen verran lähelle skorpionia että jotain vaikutteita saattaa sieltä jo tulla. Syntymäkartallani on stelliumi, joka on enimmäkseen leijonassa ja hiukan neitsyessä - tämän pitäisi siis tuoda oinasvaikutteita. Ulkonäöllisesti olen siis vaaka-leijona-oinas, mutta joitain neitsytmäisiä tai skorpionimaisia piirteitäkin saattaa löytyä. Kun seuraavassa tekstissä puhun esimerkiksi "oinas-vaikutteista", tarkoitan ulkonäöllisten tekijöiden oinas-vaikutteita, en siis sitä että on monta ulkonäölle merkityksetöntä planeettaa oinaassa.
Aletaanpas purkaa.
Pituus: Tulen merkkien ja ilman merkkien pitäisi lisätä pituutta, veden ja maan merkkien vähentää. Olen lyhyehkö keskipituinen. Kuulemma oinas-vaikutteiset voivat olla ulkonäöltään joko keskivertoa pidempiä tai lyhyempiä, joten löytyisikö siitä syy lyhyyteeni? (Olen kaikkia aikuisia tai melkein aikuisia perheenjäseniäni lyhyempi.)
Paino: Ilmeisesti etenkin oinas-, neitsyt- ja leijonavaikutteiden pitäisi nopeuttaa aineenvaihduntaa, vaa'oilla ja skorpioneilla aineenvaihdunta voi olla monenlainen. Olen melko hoikka ja aineenvaihdunta pelittää, joten ainakin nämä tuntuvat pitävän paikkansa. Vaaka-vaikutteiden sanotaan kuitenkin voivan tuoda pyöreyttä, ja voisinkin väittää, että edes laihimmillani ollessani (BMI:n ollessa "merkittävän alipainon" puolella) en ole ollut aivan luurankomainen. Olen kuitenkin kuullut kauhupuheita siitä kuinka nousuvaa'at saattavat nuorina olla hoikkia ja sitten jossain vaiheessa pullistua... sitä pelätessä!
Ruumiinrakenne: Sekä oinaiden että leijonien sanotaan olevan ruumiinrakenteeltaan jänteviä ja urheilullisia, vaikkeivät he harrastaisi lainkaan liikuntaa, ja olenkin ollut huomaavinani tämän ainakin aurinko-oinaissa ja -leijonissa. Itseäni on vaikea arvioida objektiivisesti, mutta omasta mielestäni vartalossani oli jotain urheilullisen oloista jo silloinkin, kun atleettisin harrastukseni oli tietokoneen ja jääkaapin välillä ravaaminen. Ja koska haluan olla mahdollisimman naisellisen näköinen nainen, en suinkaan ollut - etenkään silloin - iloinen kohtuullisen liikunnallisesta lookistani! Sekä oinas- että vaaka-vaikutteiden sanotaan lahjoittavan naiselle anteliaasti povea, joten ilmeisesti minun on kiitettävä rinnoistani askendenttiani ja stelliumiani. Kohtuullisen hyvin erottuvasta vyötärölinjasta taas saan ilmeisesti kiittää leijona- ja vaaka-vaikutteita. Toivottavasti en vanhemmiten joudu kiittelemään samaisia vaikutteita kohtuullisen hyvin pullistuneesta omenavartalosta...
Iho ja hiukset: Näitä koen hiukan vaikeiksi tutkia - kas kun en tiedä, perustuvatko mitkäkin astrologiset tiedot länsimaisiin ihmisiin vai kaikkiin maailman ihmisiin. Oinaan sanotaan tuovan hiuksiin punertavuutta - ja värjäsinpä hiukseni millä värillä tahansa (siis oikeasti, mustasta ruskean kautta vaaleisiin), lopputulos on AINA jonkun mielestä - usein omastanikin - punainen tai punertava. Ja vaikken hiuksiani taaksepäin kampaakaan, on niissä ehkä jotakin leijonanharjamaista. Vaakamaisesti ihoni on vaalea, mutta leijona- ja oinasmaisesti, siis tulimerkkimäisesti, etelänkään auringossa palamaton.
Kasvonpiirteet: Itse on paha mennä sanomaan mitään puolueettomasti, mutta kuulemma minulla on "klassisen" kauniit kasvonpiirteet, jotka kuulostavat vaakamaiselta ominaisuudelta. Pitäisi kai tehdä gallupia siitä, millaiset silmät ja katse minulla on, niitä kun astrologiassa tunnutaan kuvailevan mitä mielenkiintoisimmin sanankääntein!
Pukeutumistyylini on - ainakin silloin kun jaksan oikein pynttäytyä - sekoitus leijonamaista glamouria ja näyttävyyttä ja skorpionimaista goottityyliä (tosin vaa'alla hillittynä), joten minua mietityttää, voisiko askendentin sijainti merkin loppupäässä vaikuttaa nimenomaan pukeutumistyyliin, siis tuomalla siihen seuraavan merkin piirteitä?
Seuraavat kuvaukset pätevät nousu- ja aurinkomerkkeihin, mutta myös jos kartalta löytyy muuta merkkeihin viittaavaa ulkonäöllistä painotusta.
Oinas: Punertavat tai mustat hiukset, Pohjoismaissa usein myös vaaleat etenkin miehillä, keskivertoa joko pidempiä tai lyhyempiä, jänteviä, naiset povekkaita, atleettisia
Härkä: Tavalla tai toisella usein isokokoinen, jämäkkä, toisaalta voivat olla hyvin hoikkiakin etenkin nuorena, usein kiharat hiukset, täyteläiset huulet, niska usein normaalia hiukan paksumpi, monilla hymykuopat, pehmeän ja voimakkaan oloisia yhtaikaa
Kaksoset: Monenlaisia kehonrakenteita, usein keskipituisia, pitkäraajaisia, usein solakoita, pienet kasvonpiirteet - saattaa siis luoda esim. nukkemaisen vaikutelman
Rapu: Usein taipumusta pyöreyteen ja huonoon ryhtiin, vaaleaverikköjä - joskus ruskeatukkaisia, naiset joko erityisen rintavia tai aivan latteita, pystynenäisiä, suurisuisia ja lyhytjalkaisia, ylävartalo alavartaloa suurempi
Leijona: Paksut hiukset vaaleat tai oranssihtavat, urheilullinen vartalo, hyvä ryhti, naisilla tiukka uuma, muutenkin selkeät ja sopusuhtaiset vartalon- ja kasvonpiirteet, pitkäjalkaisia
Neitsyt: Monenlaisia kroppia, usein nuorekkaan oloisia, kasvonpiirteet lapsekkaita tai sieviä, vaaleaihoisia, hyvinmuodostuneet huulet, ohuet kulmakarvat, olemus joskus väritön, usein terävä leuka
Vaaka: Monenlaisia vartaloita, usein taipumusta pyöreyteen, mutta laihoillakin usein kurveja ylhäällä tai alhaalla, klassisen kauniita/komeita ja selkeäpiirteisiä, nuorekkaita, monilla hymykuopat
Skorpioni: Hiukset voivat olla tummat tai punertavat, usein kiharat ja paksut, jäntevä kroppa, lantio kulkee kävellessä edellä, tumman oloisia vaikkeivät olisikaan, alavartalo korostunut, naisilla usein pienet rinnat
Jousimies: Naisilla leveä lantio, usein nuorina hoikkia mutta alkavat myöhemmin lihoa, voimakkaat jalat, usein hiukan ylimääräistä etenkin reisissä, lapsekkaat tai nuorekkaat kasvot, yleensä pitkiä, paksut hiukset, harvoin urheilullisen näköisiä
Kauris: Usein hoikkia ja tummatukkaisia, naiset usein erikoisella tavalla kauniita, ne miehet jotka eivät ole laihoja ovat usein miehekkäällä tavalla kookkaita, terävät kasvonpiirteet, nuorekkaita
Vesimies: Harvoin täysin suorat hiukset, yleensä sopusuhtaisia vartaloltaan, kuitenkin useammin kookkaita kuin pienikokoisia, sekä miehet että naiset usein jonkinasteisesti androgyynejä, yleensä keskimääräistä pidempiä
Kalat: Taipumusta pyöreyteen ja huonoon ryhtiin, naiset usein äärimmäisen naisellisia, lyhyet raajat, suuret silmät, usein kalpeita
Skorpioni- ja kaurisvaikutteet tuovat synkkyyttä ulkonäköön, vaaka-, skorpioni-, kala- ja leijonavaikutteita pidetään yleisesti ottaen seksikkäimpinä. Päivitän ulkonäkökuvauksia, etenkin kaksosista tuntuu olevan paha sanoa yhtään mitään.
Hei! Osaisitko lähteä horoskooppimerkkien osalta kertomaan mun ulkonäköpiirteistä? :) Itsekkin on perehtynyt näihin horoskooppimerkkien vaikutusta ulkonäköön seikkoja (sen huomannut esim. aina että nousevat härät aina hyvin fyysisiä ja harteikkaita!)
VastaaPoistaEihän sen tietenkään tarkoitus täysin nappiin oo mentävä, mutta kiinnostaa kovin!
Olen aurinkomerkiltäni rapu, nouseva jousimies ja kuu härässä.